Etusivulle


Jampe Tarinoita ojien varsilta Lehtikirjoituksia Pakinoita Rakkausriimejä Joulu Juhannus

JAMPE

Jokasella meitistä on varmaan semmone. Joku tumpelo tuttu tai - vielä pahempaa, sukulaine.

Mulla on kanssa yks. Serkku Jampe. Ollu koko ikäs oikeen tosi tumpelo. Muistan kerran alakoulumatkalla, kun kerättiin sen reppuun jäätyneitä sammakoita. Sit se jätti repun eteisen patterin päälle yöks kirjoineen, sammakoineen. Oli aika velli aamulla. Ja kirjat aivan muussina ja.

Kolmentoista vanhana se ajeli pyörällä alamäkee puumiekka kädes. Ajo takaa ampiaisia. Yks ampiainen lensi etupyörän läpitte ja Jampe työnsi miekkansa perään. Miekka kesti, mut pinnat ei. Jampe lamas tiehen päällään melko uran. Pää oli kääröissä kolme viikkoo, ja vasta parin kuukauden päästä alko tutummat pojan tunnistaa.

Samaa rataa on ollu Jampen aikuisikä. Sattumuksii on tullu ja ollu, mut ei onneks mitään pahempaa. Kerran oli lähtö lähellä, kun se pesi rintamamiestalonsa yläkerran ikkunoita. Istu ikkunanpienalla ja toisella kädellä kaapi kärpäsen paskoja ikkunan ulkopuolelta ja piti vaan toisella kiinni. Sattu meneen naapuri ohi ja se morjesti tietty sillä kädellä, jolla piti kiinni. Luojan kiitos vanha nahkavyö tarttu sen verran palotikkaan yläpäähän, että naapuri ehti hätiin. Kuuden metrin matka oli alas.

Mut muuten se on kiva kaveri tää Jampe. Hyvä jutunkertoja eikä koskaan puhu pahaa kenestäkään. Kutsuin sitä taas veneretkelle, niinku kerran kesässä tapana on. Sanoin, että ottaa pitävät jalkineet ku lasikuitukansi on liukas ku jää. Ottiki - vaimon vanhat kaunoluistimet.


 

Klapinteossa

Jampe oli luvannu auttaa naapurin mummoo klapinteossa ja oli menny pieniin kuivia puita. Oli lainannu jostain semmosen halkasuruuvin mikä pyörii sähkön voimalla.

Aamupäivä oli sujunu hyvin ja kuiva puu oli haljennu auliisti ja Jampe oli tullu vähä ehkä rohkeeks ja huolimattomaks.

Iltapäivällä se sitte tapahtu. Jampen pässinpökkimästä villapaidasta oli haalarin alta näkyny sen verran, että halkasuruuvi nappas siitä kii. Ja alko vetää Jampee ruuvin ympäri.

Sai Jampe sen verran harattuu, että ruuvi alko nykii villapaitaa lanka kerrallaan haalarin hihan kautta ja Jampe väänsi vastaan henkensä kaupalla.

Kymmenkunta minuuttii kesti raastaminen ja Jampen hiha oli ruuvin ympärillä. Käsi säily yhtenä kappaleena, mutta käsivarsi oli seuraavana päivän yhtä musta ku sateen pieksemä kumiteräsaappaan varsi.

Mies on ny sairaalassa hoidettavana ja halkasuruuvi vietiin huoltoon. Moottori vissiin palo.

Klapinteko jäi tältä syksyltä, mutta parin viikon päästä Jampe vissiin kotiutuu. Ehtii hirvimettälle.



No terve taas,

Hirvimettästys sitte taas alko kotikylällä. Ite en oo porukassa ku en syö lihaa, mut serkkuni Jampe on. Ehti just tokenee pienen haverin jälkeen.

Jampella on 130 Ha perintömettää, jonka se vuokras hirviporukalle ni sai luvan tulla porukkaan. Nimismies on samassa porukassa ni anto Jampelle luvan kuljettaa isältään perittyä "pystykorvaa", jonka oli talon puruista löytäny. Jampellahan on sihti kohdallaan ja on jysäyttäny merkin joka vuosi, vaikka jostain syystä kukaan muu ei hänen aseellaan osu edes ladon seinään. Kumma juttu.

No eilen oli yks Reino, tuttu mies hänkin, ollu Jampen kanssa passissa. Aamupäivän sato tihuutti ja passipaikassa oli vähän tunnelma matalalla, ku sarkahousut alko painaa enempi ku tarpeeks. Radiosta kuulu, että ajo meni kilometrin päästä eikä kohdalta.

Juur ku iltapäiväaurinko puhkasi repaleiset pilvenhattarat lopullisesti hajalle, ni Jampe alko kuulla rytinää läheisen vesakon takaa. No varmistimet poistettiin ja Reiska ja Jampe nostivat aseet tanaan. Semmosessa tilanteessa märkä ja kylmä unohtuu ja aistit virittyvät äärimmilleen. Jampe osaa ottaa kyllä rennosti, mutta tupakan sentään heitti pois.

Sitte Jampe näki hirven. Se tuli metsäojan yli juur korkean pajukon takaa näkyviin. Pitkissä raajoissa oli raakaa voimaa kun se veti ittensä uomasta ylös. Jampe nosti aseen poskelle ja oli jo etuveto pois, ku Reiska huusi:" Vasa peräs! " Semmosta ei ammuta.

Kuti lähti. Sen verran Jampe tempas sivulle, että hirveen ei osunu. Oikeestaan kuti lähti kyllä passilinjasta taakse ja osu johonkin 300 m päässä.

Reiska huikkasi radioon, että päästettiin emä ja vasa läpi ja samalla molemmille tuli mieleen: Takavasemmalle, minne kuti lähti, oli vanha metsälato, jonka tienvarressa on heitin auto.

Lähtivät käveleen autolle päin kattoon, onko vahinkoo tullu. Ei ollu onneks. Auto oli ehjä. Sitten Jampe huomas, että kuti oli mennä ladon seinästä läpi. Ku saivat oven auki, ni näkivät, mihin kuti oli menny. Talvisäilöön ajetun leikkuupuimurin rengas oli läjässä ja puimuri nojas ladon päätyseinään.

Jampe vannotti Reiskalla, että pidetään asia salassa ja käydään talvemmalla vaihtamassa rengas. Penttilän Toivolle, kenen puimuri se oli, ni pitää sitte kyllä asiasta ilmoittaa.

Ehtoolla, ku Jampe käveli lahtivajalta ja oli ottanu muutaman, ni tuli keventään sydäntään. Korkattiin siinä sitten vielä talouskossu ja pyyhittiin keskusmuistia asian tiimoilta. Jossain vaiheessa yötä päätettiin sitten, että kyllä tämä tapaus Jampen kohdalla kumminkin luetaan kaadoksi, ja ryypyt otettiin saaliin koon mukaan.

Tässä juur ko heräsin ja rupesin laittaan asiaa muistiin, ni tuntuu että edelleen on nousuhumala. Soitin Jampen kotiin. Emäntä sano, että Jampe oli lähteny taas jahtiin, mutta ei ollu uskaltanu ottaa autoo. Oli lähteny raktorilla…

No, toivotaan, ettei pahempaa satu.


 

Jampella talvirenkaat alla

Terve taas. Jampe luki eilen pitkän ajan säätiedotusta ja päätti laittaa talvirenkaat alle. Torstaina jo sataa lunta vissiin.

No sillä oli autossa vanhat kirpputorilta ostetut alumiinivanteet kesärenkaissa ja väänteli sitten illan suussa vanhat kovettuneet hakkapeliitat alle. Homma kävi tottuneesti, kun oli öljytty tunkki ja juur Honkongista ostettu kiiltävä ristikkoavain.

Noo, pikkasen tuli sitte pientä säätötarvetta autoon kun se lähti koeajolle. Jampe unohti, että talvirenkaan vanne tarvii lyhemmät pultit. Lähti meneen pihalta alamäkeen ja alko kuuluu jarruista pirunmoista kirskunaa. Aluvanteiden pitkät pultit vei takajarrut mennessään ja ku Jampe survasi jarrupolkimen pohjaan ni pohjaan saakkahan se meni. Ja auto jatko menoaan. No jampe käänsi viirran poikki ja jarrutti moottorilla. Sen verran oli kumminki vauhtii ja mies hätäänty, että meni kumminki pikkasen penkan puolelle. Ku on satanu näin paljon ni penkkahan petti ja auto kumolleen ojaan. Onneks ei ollu vettä ku puol metrii.

Oltiin talkoissa ehtoolla ja vedettiin traktorilla auto ylös. Hyvä siittä tulee ku vähä oikoo ja kuivaa. Jarrut tietty täytyy kans vaihtaa, mut kuminki.

Ajellaan sitte varovasti ku tulee liukas loppuviikosta!


 

Jampen pikkujoulumuistoi

Jampella kävi kerran pienenä sillai. Se teki koulussa kynttilöitä open kanssa ja aatteli sitte kotonakin yllättää porukat.
Kerran ku muut ei ollu kotona, niin se keräs vanhoja kyttilöitä ja alko keitellä steariinii. Ku kynttilöitä oli vähä, niin se otti jatkoks isän pajasta puolen mukillista koneenrasvaukseen tarkotettuu vaseliinii. Hyvinhän seki sulas ja ku laitto vähä rautalankaa sekaan, ni kynttilästä tuli pönäkkä ja komea.

No anto sen sitte äitilleen pikkujouluna ja pyhänä kun äiti sytytti kynttilän, niin millais kävi... Kynttilä sytty ihan nätisti ja palo kirkkaalla liekillä. Yht äkkiä kumminkin vaseliini saavutti leimahduspisteen ja koko hoito läsähti piironkin päälle, ja valkia pöytäliinoihin saakka. Äiti kirkasi ja Jampekin pelästy, mut onneks keittiös oli melkeen täysi laskiämpäri, jonka Jampen isä heitti tulipalonalun päälle.

Pahuksenmoinen sotkuhan siitä tuli, mutta kesään mennessä haju jo lähti olohuoneesta. Sinä talvena ei heitille paljon vieraita kutsuttukaan.

Semmosia joulumuistoja....


 

Jampen pilkkireissu

Terve,

Piti taas jutteleman tosta Jampesta, mun serkusta. Se oli viikko sitten mökillään Keski-Suomessa, taikka ei se sen ihan oma mökki ole. Riitaisan perikunnan, joka muorin kuoleman jälkeen ollu lähes sotatilassa.

Ni Jampe oli talvilomalla ollu jo koko viikon ja niinku täälläkin ni siellä alko järven jäät oheneen. Jampe oli kumminki lähteny vielä pilkille kokeileen, olisko kalaonnea.

Pienen niemen edustalla Jampe muisti vanhastaan olleen syvänteen reunan ja yritti siinä kairata reikää kalaparveen. Kolmannen reiän kohdalla jää alko murtuun ja Jampe veden varaan.

No siin oli tietty hengenlähtö lähellä, ku Jampe painu veten alle ja karvalakki vaan jäi kelluun pinnalle. Olis varmaan ollu näkemisen arvosta, ku semmoseen melko rauhalliseen mieheen tulee eloa, alkaa kauhoon vettä henkes kaupalla.

Juur ku Jampen alko voimat ehtyyn ja se vähä pääs rauhottuun, niin se huomas, että jalat tapas pohjaan. No se alko käveleen rantaa kohti ja rikko jäätä ja pääsi lopulta viidenkymmenen kilon vaate- ja vesilastin kanssa pyörähtään kestävälle jäälle.

Sen verran oli mies loppu, kun pääsi kotirantaan, että oikasi rantasaunalle, mikä ei ollu vielä ollu käytössä ja kopisteli sisälle. Riisu veranalle roskaiset ja märät vaatteensa ja otti pari pyyhettä ympärilleen. Saunahuoneen takan vieressä oli sen verran kuivia kalikoita, että pysty tulen tekeen.

No tuli sytty ja Jampe huokasi, että selvis sentään. Samalla savu käänty alas ja Jampe muisti, että saunamökin piipun päällä on vielä talven jäljiltä aaltopellin kappale. Hätääntyneenä Jampe huiskasi märällä päällystakillaan takkaa sammuksiin. Yks palava tikku putos kumminki takan edessä olevaan pahvilaatikkoon, missä oli sytyketuohia ja paperia. No se sytty tuleen. Savua alko olemaan jo melko paksusti ni Jampe paiskas jakkaran ikkunan läpi ja palavan laatikon perään.

Ku Jampe kertoili tätä juttua ni jotenki kävi miestä sääliksi. Mutta toisaalta oli viittä vaille, ettei jutusta olis tullu muistokirjoitus.

Saunamökki jäi kuulemma semmoseen kuntoon, että voi olla, että Jampen nautintaoikeutta tullaan rajottaan. Tuli muutaki tappioo. Kaira oli ollu melkeen uus.


 

Jampen Oslonmatka

Jampe kertoili tuossa, että oli ollut ulkomailla. Otti lauttapaikat mennen tullen Vinlinkiltä ja karautti Ruotsiin. No koska Jampella ei oo milloinkaan ollut mitään erikoista rakkautta länsinaapurimme ihmisiin ja heidän suomalaisiin sukulaisiinsa, niin Jampe päätti ajaa Norjaan saakka.

Jampe kulutti aikaansa Osloa kierrellen, ajellen välillä maaseudulle pohjoiseen päin ja milloin itään kohti vuonoja. Yöt hän nukkui parkkipaikalla auton takapenkillä. Kahvinsa hän keitti samalla Kosan-pillillä, millä on talvisin sulatellu vanhan talonsa jäätyneitä vesijohtoja. Jampea ei haittaa nestekaasun haju ja musta pannunpohja. Jotenkin tuoksu on kotoinen, sano Jampe.

Viimeistä edellisenä iltana, ku piti lähtee kotiinpäin ni Jampe otti sitte huoneen yömajasta. Aatteli jalkautuu Oslon yöelämään. Sitä ennen ajatteli, että käy suihkussa. Koko viikko on kumminki tehny olosta vähä takkuisen, ja pikkasen alko itteeki kirpee katku häritä.

No Jampe sitte etsiskeli miehekkään näköstä baaria mihin kehtais mennä iltakaljalle. Ja löysikin. Yhdeltä sivukadulta löyty baari, josta kantautu kutsuva musiikki. Pihalla oli riveittän isoja moottoripyöriä V-moottoreineen ja kiiltävine pakoputkineen.

No Jampe meni sisään. Vähän ihmetytti, kun paikalla oli vaan miehiä. Varmaan norjalainen tapa, että naiset on vaan kotona tuumi Jampe. Ja kaljan takiahan hän baariin menikin ja tilas heti ison kolpakon Heineekkeniä.

No siinä viidennen tai kuudennen kaljan jälkeen -Jampe kerto - hän alko katteleen ympärilleen. Muutamat miehet tanssi härkäpareissa ja Jampee kummastutti. Yks vaalee kaveri tuli jutteleen Jampen kanssa ja alko selvällä suomen kielellä haastatteleen Jampee. No sitte ne intoutu keksiin vitsintynkiä toisilleen, Jampe ja tää kaveri ja lopulta Jampen mieleen muistui ulkona olleet pyörät.
Jampe kysy vähän sammaltaen toiselta: Tiedäkkös sää mikä on maamoottorin ja kottikärryn risteytys? Toinen ei osannu vastata ni Jampe laukasi siihen, että Harrikka!

Vastapuolen naama valahti ensin valkoseks ja sitte tulipunaseks. Se käänty toisiin päin ja samalla Jampe huomas, että miehen takin selkämyksessä oli tuon onnettoman pyörän nimi…

Seuras kauhee huuto, mylläkkä ja useat kourat tarttuivat Jampeen repien häntä ulos. Jampe kerto, että hän sai kolme minuuttii pideltyy oven karmeista kiinni, mutta ku ne anto periks, ni sitte Jampee vietiin. Hän lensi kaaressa pitkälle kadun puoleen väliin. Hyvä, että valoitta ajanut taksi kurvannu Jampen päälle.

Jampe löysi toinen silmä umpeen muurautuneena vielä majapaikkansa ja lähteili seuraavana aamuna ajeleen kohti Tukholmaa ja Suomen lauttaa.

Kun se kerto tätä juttuu mulle ni oli hiukan naurussa pitelemistä. Sen silmä oli jo koko lailla paremman näkönen, mutta kyljessä oli joku viilto kuulemma vielä kovasti tulehtunu. Ja pari luutakin sieltä kuulemma oli poikki. Jos ei kohta tokene, ni menen lääkäriin, päätti Jampe tarinansa.


 

Moron,

Semmosta piti jutella, kun joskus tehdään jäynää tutuille ja vähän vieraammillekin.
Niinku monet tietää, ni Jampe on kyllä melkosen kiltti ja filmaattinen mies ollu ikänsä.

Naapurin rouvalla rivitalossa vaan oli semmonen pienen työkalupakin kokonen villakoira, jota se piti takapihalla. Kesäsin se piti sitä ulkona illat pitkät ja pieni koira haukkua räksytti aikansa kuluksi.

No Jampe on kyllä eläinrakas, monellakin tavalla, mutta se koiran räksytys alko sitä ottaa jossain vaiheessa kesää hermoon aikalailla. Taisi olla semmonen kesä, ku Jampe oli venäyttäny selkänsä traktorin moottoria nostaessaan ja makaili kotinurkilla kuukauden päivät.

Jampella oli melko hyvä sihti naapurin touhuihin ja se mietti tosissaan, mitä ihmettä se vois naapurille sanoo, että ymmärtäs pitää piskinsä kurissa.

Puhetta naapurin rouva ei uskonu. Jampe kävi pari kertaa kysymässä, onko koira nälkänen vai onko sillä paskahätä?

No yhtenä ehtoona, ku oli semmonen vähän hikisempi helleaallon poikanen ja koira räksytti varmaan sitäkin tuskaansa, ni Jampe keksi pienen jäynän naapurin rouvalle.

Niitten autoo säilytettiin rivitalon sepelipohjasessa tallissa, johon rouva aina peruutti korvakuulolla. Tallin sepeliin oli syntyny montut, johon heilahtaessa emäntä tiesi aina pysäyttää. Oli isäntä laittanu kyllä pattinkia kin varmuuden vuoksi, mutta kumminki.

No Jampe meni sitten seuraavana mahdollisena päivänä, ku naapurit oli pois, ni siirsi pattinkia 20 senttii taakse päin ja kaivo uudet kuopat lähemmäks seinää ja täytti vanhat.

Kukaan ei vissiin nähnykkään salaista arkipäivän tapahtumaa ja Jampe pääsi tekeen jäynänsä kenenkään puuttumatta.

No emäntä tuli siinä illan suussa kotiin. Ajo ensin auton portaan pieleen ja vei kauppakassinsa sisälle. Tuli sitten takasin ja peruutti autonsa talliin. Juur ku auton konepelli hävis oviaukkoon ni sieltä kuulu sen päivänen helähdys. Vääntyvän puskurin ja kirskuvien seinälautojen lomassa taisi kuulua jonkunmoinen kirkasukin.

Syyllistä etsittiin monta viikkoo, mutta Jampe oli lunkisti ja ei puhunu mitään. Koiran haukkukaan ei sen jälkeen kuulostanu niin pahalta. Jampe on kyllä vannottanu mulle, että en saa kertoo tätä, mut musta tää on aika hauska juttu. Ooks sää tehny mitään jäynää koskaan?


 


Terve,

Jampe oli kulttuurimatkalla Turussa. Ite kerto. Oli käyny kattomassa Merikannosta kertovan Myrskylintu -kappaleen kesäteatterissa.

Jampe ihmetteli, miksi kaupunkin teatterin edusta oli aidattu ja portilla seiso keltaliivisiä järkkäreitä. Ne oli kuulemma jotkut laiturijuhlat. Joku selvitti, että kohta esiintyy taiteilija Antti Tuisku tai mikä olikaan, entinen tankokuningas vissiin -päätteli Jampe. Nuorimmat yleisöstä oli kurahousuissa.

No, ku Jampe kiipes Samppalinnaan, ni kerto, että vanhin yleisö oli vaipoissa....

Myrskylintu-kappale ei kyllä muistuttanu lainkaan sitä Myrskylinnut-sarjaa, jonka Jampe muisti. Esiintyjät olivat eläviä ja musiikkia oli enemmän. Lopulta Jampellekin selvis, että Myrskylinnulla tarkotettiin entistä säveltäjää, Oskar Merikantoa. Tutuin kappale Jampelle oli: "Jo valkenee kaukainen ranta". Sitä lauleli jo hänen äitinsä.

Teatterikappaleessa kerrottiin autonoomisen Suomen ja Venäjän kärhämästä ja loppupuolella esitystä kouluhallituksen apukamreeri Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin ja myös itsensä.

No, kun Jampe lopulta teatterin jälkeen ehti Puutorin vessaan ja huuhteli ohrajuomalla alas matkalla mutustelemansa eväsleivän, hän pohti, että parempi, kun Schauman ampu Bobrikovin eikä Sinebrykoffia. Suomen historia olis kovin toisenlaine.

Yöllä Jampe oli yrittäny saada autokyytii kotia. Taksit oli menossa. Joku ulkomaalainen oli kuulemma tarjonnu kyytii, mut ku ei toi Jampe osaa kielii ni oli sitte kävelly. Ku menin sitä kattoon puolen päivän aikaan ni oli juur ehtiny kotio. Sano, että kulttuuri virkistää ja nyt kohta tulee uni.

Hyvä et kerran kesäs edes käy jossain, mummielestä.


 

Kanta-asiakkuutta

Jampen äitin puolelta sukulaismies Teuvo Irma-vaimoineen pohti tossa kanssa pari vuotta sitten, että pitäs markkinointiin panostaa. Heitillä on semmonen pieni kyläbaari Loimaalla sivukadun varrella.

Teuvo oli sen verran käyny kilpailijoilla ja varsinkin eräässä Esson baarissa, missä oli melko hyvä peliautomaatti, ottamassa selvää kanta-asiakastempauksista. Teuvo ja Jampe olivat kumpikin todenneet, että Esson baarissa sapuskan ostaneet sai leimoja kuponkiin samalla ku rahastettiin.

Kun ei Teuvolla ollu pahemmin markkinointikokemusta, niin ne sitte Jampen kanssa päätti, että koettavat samalla tavalla edistää menekkiä ja saada jatkuvuutta ruokajonoon. Teuvo pyysi Jampee hommaamaan tarpeita. Jampe muistikin, että äitinsä peruja - äiti oli aikanaan kansakoulun opettaja - heillä oli ullakolla vanhoja leimoja, joita lapsille lätkästiin vihkoon, ku läksyt oli oikeen.

No Jampe teki käsin viivottimella ruutupaperille ruudukon ja monisti postin monistuskoneella muutamia kymmeniä leimauskuponkeja. Sitten se osti leimausväriä kirjakaupasta ja vei ne Teuvon ja Irman baariin.

Asiakkaat otti homman omakseen ja muistivat aina pyytää leimaa paperiin, kun ostivat ruokaa. Irma valitsi joka päivälle oman leiman. Millon kauriin tai nallen, millon kissan.

Sitten, ku ensimmäisellä asiakkaalla tuli paperi täyteen leimoja, niin se ilmotti tiskillä, että hän vissiin saa nyt ilmasen ruuan. Sitte vasta Teuvolla ja Irmalla välähti, että tätä varten ne muut siis niitä leimoja jakaa. Säästäväisenä miehenä Teuvo kumminki selitti, että, ei tässä baarissa leimoilla saa ilmasta ruokaa vaan tarkotus on vaan kerätä mahdollisimman monia mukavia leimasinkuvioita. Ja olla niinku kanta-asiakas.

Kun asia valkeni laajemmalle asiakasjoukolle, niin ensin sitä pidettiin vähän niinku petkutuksena, mutta sitten älyttiin, että niinhän se tietenkin onkin. Eihän ruokaa voi ilmaiseksi myydä. Ja leimat on muutenkin vaan ihan mukavia. Ja siittä asti Irman ja Teuvon baarissa on kerätty leimoja paperiin vaan leimojen takia ja kanta-asiakkuutta on vahvistettu ikään kun ymmärtämällä tämä viisas asia. Kaikkialta ei leimoja ilmaseksi saa.

Jampe on sittemmin ajatellut, että oliskohan hänestä ollu konsultiks tonne markkinointipuolelle. Ideoinu asioita muillekki. Tiedä häntä.


 

Jampe lavatansseissa

Terve.

Piti tossa mennä Jampen kanssa aamukalaan vaikka hellettä on ollukkin, mutta en saanu sitä lähteen. Oli kuulemma ollu lavatansseissa ja oli jalat ja pää kipeenä.

Jampe kerto, että olivat eilen olleet Halosen Kertun kesantomaalla naapurin Reinon kanssa lantapatterii levittämässä. Vähän myöhäistähän se on homma elokuussa, mutta ku nää perhanan helteet o vaivannu, sano Jampe.

Olivat ottaneet vanhan Plaupunktin patteriradion mukaan ja kuunnellee musiikkia. Yht äkkiä Jampelle oli iskeny lavatanssikaipuu, ja olivat Reinon kanssa päättänee lähteä Raision Huvilintuun Mattilan laulavii siskoksii ihmetteleen.

No ku sauna oli puoliks remontissa ja kaivon vesiki vähä sameeta ni miehet huuhteli vaan enimmät hikirannut naamasta ja käsivarsista ja lähtivät puhtaiden paitojen kanssa tansseihi. Kun Reino lupas olla kuskina, ni Jampe otti vähän juomaa mukaan Fiatin takalaatikkoon.

Tansseissa kuulemma riitti menoo. Jampen mukaan Mattilan siskosten bändi ei oo koskaan valssista kuullukka ja silti koettivat soittaa ja laulaa, mut iskelmät meni kuulemma hyvin. Ja flaksi oli kova. Ku ite haki.

Siinä, ku kesäpaita kastu, ni saatto vähän päiväsetkin touhut tuoksua, koska Jampe sano, että muuttama hienostelijarouva ei lähteny.

Mut pari 50-luvun emäntäkoululaista oli tullu oikeen autolle saakka ja Jampe tarjos helmeilevää kesäjuomaa suoraan auton takalaatikosta - jossa sitä oli muovikanisterissa. Ensimmäisen huikan jälkeen toinen leideistä oli kuulemma vähä puklannu. No - on se kilju kylmänä ehkä parempaa, sano Jampe.

Mutta tansseissa oli oltu ja komiat kesämuistot kerättiin talteen - osittain vielä seuraavanakin päivänä, sillä Jampe sano kaatuneensa tullessa kotipihalla pari kertaa ja rahapussi ja avaimet oli sillä kertaa vissiin tippunu.

Jampe sano mulle, että huilailee tän päivän, mutta on mukava olo ja yhdestä asiasta hän on tosi tyytyväinen. "No mistä?" kysyin. "Tansseis oli mukavaa eikä siellä häiriköiny yhtään junttia", päätti Jampe.

 



Jampe lapsenvahtina

Poikkesin tossa ehtoohelteellä Jampen tykönä. Se pajavasaroitti  polkupyöräänsä ja meinas lähtee ilta-ajelulle. Jampen paja on tehty vanhaan parsinavettaan ja siellä on mukavan viileetä. Juominkit – mehut ja muut, mitä välillä on, pysyy mukavina betonisessa lehmän juomakupissa.

Jampe sano olleensa naapurin Kertun tyttären lapsenvahtina ku olivat pyytäneet. Kertun tytär oli ollu laitoksella ja oli tarvinnu jonkun kotolaisen päivystään 2- ja 4-vuotiaita sisaruksii.

Jampe sano, että heitillä oli ollu ihmeen mukavaa. Lapsen kanssa kuulemma on sen mielestä helppoo olla, jos se ei oo kovin vikuri ja tottelee. Mutta tekemistä pitää keksiä – mutta ei kuulemma kovin raskasta ku ovat pienii.

Edellisellä viikolla oli sadellu ja pihaojas oli ollu savee. No tekemisen puutteessa Jampe oli sit aatellu, että voisivat tehdä savimuotoiluu lasten kanssa. Taide on hyväksi kehittyville aivoille.

Lapset innostuki savesta, jota tuotiin kuistin penkille puolen ämpärillistä ja alettiin tehdä astioita. Lautasia ja leikkuulautoja ja muita tasasempia, ei kovin pyöreitä.

Jampe innostuki oikeen todella ja hän muisteli nähneensä, että joku oli tehny savilätystä oikeen mosaiikkii. No siihen hätään ei missään ollu vanhaa kaakelii, mut Jampe huomas kuistin katonrajassa vanhoja pölyytyneitä posliinikannuja. Siin oli neljä samanlaista. Kyljessä oli papukaijakuva ja pohjassakin joku savupiippukuva. Vanhaa romua kumminki, aatteli Jampe.

Jampe otti kaks kannuu ja naputti ne palasiks hyllyltä löytyneellä kolvilla. Ja mukavasti menikin iltapäivä. Lapsetkin äkkäs idean ja painelivat valkosia kannunpalasia savilätyn pintaan.

Jampe haki aitasta vanhan viljalapion ja siirsi mosaiikit kuivuun pihalle aurinkoon. Aatteli, että lapsille vois laittaa jotakin taidetta talteenki.

No sit Jampe kertoili, mitä oli tapahtunu ku vanha emäntä oli tullu kotio. Tällä oli ollu aika matala käsitys käsityötaiteesta ja Jampen luovuudesta. Kannujen peräänkin oli kysyny mitä Jampe ihmetteli tosi paljo. Kaks sentää jäi ehjäks ja käytämättöminä neki oli ollu kauan.

Tuulen pyörre toi pajan oven suuhun vastakaadetun heinän tuoksun. Helle alkoi hellittää siltä päivältä. Jampe kaivoi vielä lehmän juomakuppia ja otti pullostansa hörpyn. Kyseli siinä, että tiedänköhän minä vanhojen tavaroiden liikkeitä.

 

Tarina saunareissusta

Oltiin tossa rusakkomettällä Jampen kanssa yks pyhäaamu, ku oli vähä jo vilpoisempaa. Metsä näytti olevan jälkiä täynnä, kun nuori ajokoira kiersi ympyrää ja vähän väliä tuli passipaikkaamme ikäänkuin kysymään, että onkos tietoo.
Parin tunnin jälkeen ruvettiin eväille ja tehtiin pienet tulet kallionkoloon. Siinä sitten vaihdettiin kuulumisia ja kesämuistoja.

Jampe kerto, että oli elokuussa ollut kesäsaunaretkellä Reinon luona. "Lämmitettiin Reinon vanha pihasauna. Siinä on vielä hormi kunnossa. Se on fiksusti aikanaan tehty, " sano Jampe. "Kertalämmitteisen saunan kiukaan tuliluukku on ulospäin, joten saunan lattia ei roskastu. Ja pata on eteisen puolella erikseen, tai no, se on oikeestaan ollut vissiin karjakeittiö missä se pata on."

Jampe pudotteli tarinaa suht totisella naamalla ja kerto, että oli käyny pieni vahinko. Saunominen oli jo aloitettu, kun Reino huomas, että kiukaan pelti oli auki. Tarkkana miehenä lähti ulos kelteisillään varmistaan, että kaikki kekäleet on varmaan sammuneet ennen kuin laittaa pellin kiinni.

Reino oli kykkiny kiukaan edessä ja voitte kuvitella miltä alastoman miehen kykkiminen näyttää esimerkiksi takaapäin kun housut ei ole peittämässä.

Huhtikuussa taloon hankittu kissanpoika on utelias ja notkea. Ja Jampen mukaan just sillon se oli kertakaikkiaan väärässä paikassa kun oli Reinon takana. Ruohon korsia pyyhkivät pallit olivat vaan vastustamaton houkutus pikkukollille, joka hiipi hiljaa ja hyökkäsi selälleen kääntyen kynsillä kiinni.

Jampe kerto, että Reinosta lähti melkonen älähdys. Ikkunankarmit oikeen heilahti ja hän peljästy sydän kurkkuun. No Jampe ryntäs ulos katsomaan, että mikä hätänä. Reino seiso jalat harallaan ja yritti irrottaa pikkukissan sirpin mallisia kynsiä nivusistaan.

Kissa hellitti ja lähti lipettiin, mutta sen verran Reino valutti verta kentälle, että päätettiin lähteä lasarettiin, kerto Jampe. Pellavapyyheliinaa survottiin Reinon pöksyihin ja Jampe haki auton.

Kaikeks onneks kalleudet säästyivät pahimmalta ja naislääkäri osasi kysellä varovasti vamman syntymisen vaiheita. Puhdistus, laastarointi, jäykkäkouristusrokotus ja varmuuden vuoksi antibioottikuuri - ja parin viikon saunakielto. Jampe sanos pohtineensa, että mikäköhän kollipojan kohtalo lienee.

Juttua kuunnellessa nuotiomme tuli hiipui ja päätimme lähteä autolle parin kilometrin päähän. Pieniä naurunpyrskähdyksiä taisi tulla molemmilta, kun kuljimme peräperää metsäpolkua. Koiramme Reetu tuli energiansa antaneena helposti perässä ja hyppäsi auton taakse tyytyväisenä metsäreissun päättymisestä.

Syyskuinen päivä alkoi lämmetä ja tuuli oli noussut. Nenään tuli rikkipotkittujen herkkutattien mieto tuoksu.

Ylös